Joskus minua ilkeilyttää kauheasti. Minun sisälläni saattaa olla vihreä pullo, jonka sisällä oleva neste välillä kiehuu ja kohoilee, poreilee ja sihisee ulos, minun ilkeys mittarini. Rupean ilkeästi, ilkikuriseksi. Kerron kuitenkin sen ystävilleni ja pyydän anteeksikkin. Tavallaan nautin kun saan olla ilkeä vähän samalla tapaa kuten aina kun pääsen koulussa kirjoittamaan taululle. Kirjoitan välittämättä, minkälaista jälkeä tulee. Pidän siitä kun kirjoitus on kulmaista ja terävää. Paperille kirjoitan tylsästi, liian siististi. Tykkään ystäväni epäselvistä harvista harakanvarpaista, jotka saa lukea hymy huulilla.

Suututtaa hivenen,  Kyllä niilläkin on tunteet ja terävät sanat tekevät kipeää. En vain osaa sanoa aina kun pitäisi. Anteeksi.

Toivon ettei kukaan tuttuni löydä päivistäni. Murhetuttaa muutenkin kun laitoin tälle ärsyttävän nimen, joka käy kurkulle, kun kirjoitan tunnukseni.

Tahtoisin puhua enemmän tietyn ihmisen kanssa.